Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

Seuraa A1 riparin etenemistä

Tervetuloa seuraamaan Mäntsälän seurakunnan A1-rippikoululeirin tapahtumia ja kuulumisia. Miltei reaaliajassa!

 

Pysähdymme joka ilta rippikouluporukallamme pohtimaan päivän tapahtumia, joihin kuuluvat niin opiskelut ja hartauselämä kuin leirimme leikit, laulut ja vapaa-ajanvietto.

 

Nämä kuulumiset myös sinä saat luettavaksesi niin pienellä viiveellä kuin meidän on mahdollista järjestää.

 

Uusin merkintä ylimpänä.



Lauantai 21.2.

Tänään leirimme päättyy. Tai itseasiassa päättyi jo kun kirjoittelen tätä jälkikäteen. Viimeisen päivään ohjelmaan mahtui konfirmaation opiskelua, sekä tulevaisuuden visointia. Kutsu on käynyt mukaan kaikkeen nuoren seurakunnan toimintaan. Myös paikka isoskoulutuksessa on jokaiselle nyt rippikouluns...jatkuu...

Lue lisää (1 kommentti)


Perjantai 20.2.

Viimeisenä kokonaisena päivänä on pelattu ja levätty ja se on kiva!   ”Ihan kiva ku on kivaa, mut liika kiva on liian kivaa…”   Eilen illalla pelattiin kaikkia pelejä, kuten pingistä, pöytäcurlingia ja lautapelejä. Esimerkiksi Monopolia. Eilen iltawarttiksen piti Wipe. Warttis oli mukava...jatkuu...

Lue lisää (ei kommentteja)


Torstai 19.2.

Eilen vietimme iltaohjelmaa diakoniarastien merkeissä. Isoset esittivät erilaisia ihmisiä mm. syöpään sairastunutta nuorta ja dementoitunutta vanhusta. Rippikoululaisten piti kohdata heidät isosryhmissään. Joissain kohdissa repesimme nauruun, sillä pokka ei vaan yksinkertaisesti pitänyt. Iltawarttik...jatkuu...

Lue lisää (ei kommentteja)


Keskiviikko 18.2.

"Tyttö rukoili Jumalalle ja sitten Jumala alkoi puhua tytölle ja keskeytti hänen rukouksensa..."   Warttiksissa on ollut rauhallinen tunnelma, musiikki on kyllä välillävähän tylsää. Alttariasetelma oli hieno, risti keskellä ja kynttilämeri sen ympärillä.   Päivän ensimmäisellä oppitunnilla...jatkuu...

Lue lisää (ei kommentteja)


Tiistai 17.2.

Koska vietimme leirillä pitkäperjantaita olivat aamuwarttis ja jumis vaihtaneet paikkaa. Aamun jumiksessa olivat Wipen ryhmäläiset tehneet hyvää jälkeä ja  ja saarna oli n. 25 min pituinen videopätkä Jeesuksen viimeisestä viikosta. Näin jumiskin oli tavallista pidempi, sillä muina päivinä kuull...jatkuu...

Lue lisää (ei kommentteja)


Maanantai 16.2.

Vapaa-aikaa on edelleen liian vähäisesti, mutta laadullisesti tähän mennessä leirin parasta. Raikkaan heräämisen jälkeen aamuinen vapaa-aika kului siirtymisiin... (toim. huom. emme kyllä siirtyneet mihinkään...)   Aamuwarttiksessa kuulimme vähän erilaisen isä meidän -rukouksen. Tapsa luki rukou...jatkuu...

Lue lisää (3 kommenttia)


Sunnuntai 15.2.

Tänään opimme lisää riparin elämästä. Ensimmäisellä oppitunnilla käsittelimme maailman syntyä. Riparilaiset kahteen ryhmään jaettiin ja eri tehtävät heille annettiin. Toisella ryhmällä oli tehtävänä selittää maailman syntyy tieteellistä materiaalia käyttäen ja toisella Raamatun avulla. Siellähän sit...jatkuu...

Lue lisää (1 kommentti)


Toimintaryhmät

Täällä on tällä hetkellä talo täynnä touhua ja tohinaa kun rippikoululaiset isostensa johdolla toimivat toimintaryhmissä. Ryhmien tehtäviin kuuluvat mm seuraavan päivän jumalapalveluksen valmistelu, siivous ja pöytien yms roudaus. Yksi ryhmistä piti tämän päivän jumalanpalveluksen ja on siitä johtue...jatkuu...

Lue lisää (ei kommentteja)